Toteutamme eri kokoisia kiinteistön ylläpitoon, kunnnostamiseen ja kehittämiseen liittyviä hankkeita. Isoja ja pieniä. Huolehdimme toimittajan valinnasta, työn valvonnasta ja koko projektin hallinnasta. Raportoimme lopputuloksen asiakkaallemme.
Työmme auttaa kiireisiä kiinteistöpäälliköitä selviämään pakollisista tehtävistään kiinteistöjeille tarpeellisten projektien viivästymättä. Asiakkaitamme ovat yksityiset kiinteistöjen omistajat ja rahastot.
Kiinteistön arvon säilyminen ja sen kasvattaminen vaatii, että rakennuksesta pidetään huolta. Me voimme isännöidä kiinteistöä, toimia sovitulla tavalla kiinteistön omistajan edunvalvojana tai ulkoistettuna kiinteistöpäällikkönä.
Voimme tarjota myös kehityshankkeisiin liittyvät kilpailutus- ja rakennuttamispalvelut. Nämä suoritetaan tehokkaasti ilman ylimääräistä ajankäyttöä. Korjaukset ja uudistukset ovat yleensä edukkainta tehdä ennen vahinkoja, jolloin niistä saadaan myös paras taloudellinen hyöty.
Ovatko kiinteät kulut oikealla tasolla vai onko niihin vain ajan myötä totuttu? Useimmiten ison kiinteistön isot kulut vain hyväksytään selvittämättä, johtuvatko ne teknisestä viasta, vääristä tekniikan säädöistä, huollon puutteesta, tai olisiko muuten järkevillä korjausinvestoinneilla iso säästövaikutus. Välttämättä ei aina edes tiedetä, onko kaikkia laskutuksessa olevia asioita enää toiminnassa.
Hyvä huoltoyhtiö tekee sen mitä on sovittu, joskus myös huomioi oma-aloitteisesti enemmänkin asioita. Näin ei kuitenkaan aina ole. Me käymme huollon kanssa lävitse, onko huoltosopimuksen sisältö ajan tasalla ja selvitämme noudatetaanko sopimuksen sisältöä. Oikealla huoltosopimuksen sisällöllä, jossa on huomioituna myös tarvittavat kausisäädöt, parannetaan energiatehokkuutta, ennalta estetään äkillisiä vikoja ja parannetaan vuokralaisten viihtyisyyttä.
Copyright © 2024 Calido Oy - All Rights Reserved.